"You will get there when you are meant to get there and not one moment sooner...so relax, breathe and be patient."

torstai 13. marraskuuta 2014

Halloween in NYC

Ihanaa marraskuun puoliväliä kaikille!

Taas on vierähtänyt yli kaks viikkoa viime kirjoituksesta... Huh. Ja olen asunu täällä jo kohta kaks kuukautta! En ole kuitenkaan unohtanu Suomea ja teitä kaikkia ihanuuksia, sillä olen saanut tiuhaan tahtiin postia ja Fazerin herkkuja Suomesta <3 Ihania yllätyksiä! 

Nyt haluan kuitenkin tehdä Halloweenista erillisen postauksen, sillä se vaatii omansa! Kuten moni teistä varmaan tietääkin, Halloween on iso juhla Yhdysvalloissa! Jo pari viikkoa etukäteen ihmiset koristelivat kuistinsa mm. kurpitsoilla ja kummituksilla. Monesti iltasin kotia kävellessä sai säikähtää lepattavia valkosia kankaita ja ikkunoista roikkuvia ruumiinosia. Todella toivon että nämä kaikki olivat vain rekvisiittaa! :D Virallisena Halloween-päivänä perjantaina moni pukeutui kouluun ja useilla oli bileet jo silloin mutta me kokoonnuttiin yhden luokkalaisen luo vasta lauantaina. Tässäpä kuvakollaasi näistä kahdesta päivästä ja hienoista asuista :)


Koska olen maailman surkein hommaamaan asuja mihinkään ja olen superpihi, en halunnut tuhlata kahteen asuun enkä myöskään halunnut näyttäytyä virallisessa Halloween-asussani koulussa, sain lainaan enkeliasun kämppikseltäni perjantaille O:)



Ystäväni Paul Irlannista pukeutui zombiksi ja kulki kaduillakin näin, ei ollut tosin ainoa pelottava olento!


Pitihän osa asua säilyttää balettitunnillekin, tosin siivet saivat lentää aika pian koska ne ei auttanu yhtään tekniikassa, haha. 


Halloweenhan on Trick or Treat-päivä, joten osa luokkalaisistani jakoi meille nameja ja saamme nauttia niistä vieläkin näin kahden viikon jälkeen... Tässä ihana ystäväni Lauren Australiasta nörttinä ;)

Lauantain viralliset Halloween-bileet vaativat hieman tarkempaa työtä, sain teipata Paulin kokonaan ja tämän jälkeen hän pystyi juuri ja juuri liikkumaan!



Mitäpä sitä ei tekisi kauneuden eteen!



Ja kun asu oli kokonaan valmis niin pitihän sitä tehdä muutama kauhukohtaus zombien kanssa - onkohan vastaavaa ennen nähty, zombie ja kreikkalainen jumalatar samassa kuvassa??



Entäpä sitten Edward Cullen ja rakkauden jumalatar?? Rakas ystäväni Will Belgiasta!


No nyt löytyi jotain tuttua! Toinen rakas ystäväni Kylan (Irlannista) ja mie suunniteltiin alunperin olevamme Peter Pan ja varjo mutta koska ei löydetty sopivan kokosia asuja päädyttiin molemmat omille teillemme. Jotenkin vahingossa kuitenkin päädyttiin samanteemaisiin asuihin ja näytettiin ihan pariskunnalta! Kreikkalaiset jumalat kutsuivat meitä.




Juhliin päästyämme meitä oli pienessä asunnossa n. 60 henkilöä joten tukalaa oli mutta onneksi sopu sijaa antaa! Upea ilta ihanien luokkakavereideni kanssa; kissojen, vampyyrien ja zombien keskellä!


HAPPY VERY BELATED HALLOWEEN TO EVERYONE!

xoxo Kia

Instagram - @kiarosaliina - #kiainnyc